Fiinikuva » Ammattivalokuvaajan palvelut

Kuvaukset

On paljon muistoja, joita emme halua unohtaa. Hetkiä, jotka tahtoisimme ikuistaa, että ne olisivat ympärillämme. Vain pienen vilkaisun takana.

Kuvaan monipuolisessa studiossani ja sen lisäksi voin tulla myös paikan päälle kuvaamaan. Kuvia voidaan ottaa tärkeässä paikassa, tai muuten vaan kauniissa kuvaan sopivassa maisemassa, tai vaikkapa kotona. Ikuistan myös juhlat ja erilaiset tilaisuudet.

Koska lapsuus kestää vain hetken verran, on ihana ikuistaa pienet sormet ja varpaat, sekä ensimmäiset hampaat.
Nuoruuden ilot ikuistetaan vaikkapa juhlapäivänä, ripille päästyä kasvot hymyisänä.
Kova työ takana on, kun valkolakin juhlistus on. Ylpeä itsestään saa olla, kun ammattiin valmistumispäiviä on nolla. Näistä muillekkin muiston kauniin saat, kun kiitoskortit jaat.
Yhteisen elämän taival kun alkaa, kihlakuvassa poseerataan yhtä jalkaa.
Lemmikki uusi hankittu on, siitä vauhdikkaat kuvat otettava on.
Perhe elämässä tärkeintä on, kuvataan siis koko konkkaronkka, kun perhekuvan taustalla on vaikka maitotonkka.
Morsian näyttävänä loistaa, kun huomenlahja estot poistaa. Rakkauden näkyä antaa saatte, sillä hääkuvasta lumoavan saatte.

Kuvaan myöskin passikuvat ja yritykselle pressikuvat.
Ikuistan niin ilot kuin surut, tilaisuudet tutut sekä soivat urut.
Tartun myös omiin kuvaideoihisi innolla, sekä ilolla, panostuksella aidolla ja kiinnostuksella kovalla.

Idearikkaaksi minua haukuttu ja positiivisuudesta monta kertaa mainittu.
Tehdään yhdessä sinun kuvasi.